…no se minun opiskeluni oli alkuun vähän sellaista, munatonta. Lääkäri leimasi lappuja lautakunnalle ja minä ryyppäsin. Sitten eräänä päivänä minä heitin television ja tietokoneen parvekkeelta alas ja kirjoitin tutkielman, joka räjäytti matematiikan, esitti kuusikulmaisen neliön teorian, paljasti kuution tuoksun ja selvitti Jumalan salaisen nimen. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että uskottu toverini Antti Kasvio varasti tekstini ja väitteli lopulta sen avulla tohtoriksi. Ihmis- ja luonnontieteiden vanhat paradigmat heitettiin romukoppaan ja Washingtonin päälle rakennettiin Antille Himalajan kokoinen patsas. Sillä välin kun hän tutustui rahassa kieriskelyn ihanuuksiin, minä kirjoitin tilaustyögradun Mietoisten Lions-klubin historiasta.
Hetkinen! Mutta ettehän te ole koskaan valmistunut!
Niin, siinähän kävi sitten kuitenkin niin, että minua ei koskaan päästetty läpi ruotsin puhekurssista.
Vai niin. Tehän yrititte kirjoittaa myös kaunokirjallisuutta?
Niin, petyttyäni tieteentekoon, ei kaltaiselleni nahjukselle jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä kirjailijaksi. Vietin kuusitoista kuukautta erään sadomasokistisen ryhmän leikkikaluna eräässä kosteassa kellarissa. Tein taustatyötä tulevalle aikalaiskuvaukselleni. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että kirjani oli jo valmiiksi homeessa, niin kuin aikalaiskuvauksilla yleensä tapana on. Minulla on puolet painoksesta vieläkin tuolla sänkyni alla pahvilaatikossa. Toimittaja on hyvä ja ottaa sieltä!
Äää eieiei, kiitos, mutta öö minulla on jo tuo, kiitos vain. Niin, tehän olette sotaveteraani… Kertoisitko miten tuo sotaan lähtö osaltasi kävi?
No siinähän kävi niin että ryssä tuli. Minut oli jo aiemmin todettu erinäisten puoskareiden toimesta invalidiksi, joten minun sodanaikainen sijoituspaikkani olisi invalideille osoitettu paratiisihotelli Pattayalla. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että juuri kun olin jo ehtinyt pakata matkalaukun ja pukea ylleni Havaiji-paidan, sattui vankilasta karkaamaan muuan roisto ja rikollinen, nimeltään Jari. Tämä hunsvotti – joka oli aivan näköiseni – tunkeutui asuntooni, kolkkasi minut, anasti passini ja vaihtoi samalla omansa tilalle. Ja niin kävi, että kun tuo lurjus matkusti Pattayalle, määrättiin minut Jarina etulinjan eteen, miinanpolkijapataljoonaan.
Te vammauduitte?
No sitähän ei toimittaja voi olla huomaamatta! Siinähän kävi niin, että minä juoksin miinaan, joka repi vasemman jalkani irti. Koikkelehdin sitten yhdellä jalalla ryssää kohti luoteja väistellen, kunnes hyppelin paikalle unohtuneeseen karhunrautaan. Siinä minä sitten makasin, neuvottomana ja nälissäni, kunnes lopulta päätin järsiä jalkani katki. Vaikka luu oli niin kovaa, että mädän runtelemat hampaani vääntyivät mutkalle sitä järsiessä, sain viimein vapautettua itseni leukojen puristuksesta. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että paikalle sattui juuri silloin lyllertämään lihava harmaakarhu. Se mässytti oikeaa kättäni ainakin vartin, kunnes ryssän tankkivaunusta langetettiin elukalle viimeinen tuomio. Silloin ajattelin loppuni tulleen, mutta eiväthän ne sieltä tankista minua huomanneet. Jyräsivät kuitenkin vasemman käteni yli ja peruuttivat päältä vielä varmuuden vuoksi.
Jouduitte sotavangiksi?
Niin, minä makasin maassa raajattomana ja hampaattomana, kunnes ryssä korjasi minut talteen. Ne tyrehdyttivät verenvuodon; teippasivat minusta ilmastointiteipillä tiiviin rullan. Seuraavat kuukaudet minulle tehtiin asioita, joista en oikein tohtisi kertoa.
No, sinut sitten lopulta kuitenkin vapautettiin... Mitä elämääsi on sen jälkeen kuulunut?
Saatana! Minulla ei ole käsiä eikä jalkoja! Mitä toimittaja oikein kuvittelee minun elämääni kuuluvan!? Ei mitään! Tässä minä olen maannut, saatana, vuositolkulla! Aluksi käytössäni oli kaukosäädin, jonka nappuloita opettelin painelemaan kielelläni. Sitten se vitun vekotin putosi patterin väliin! Kolme kuukautta minä yritin heilauttaa itseäni maahan patterin viereen! Lopulta putosin kuin putosinkin sängystä, mutta siinä kävi sitten kuitenkin niin, että lensin päistikkaa kohti patterin kulmaa, joka puhkaisi oikean silmäni! Ja kun yritin kurottaa patterin taakse, jäi kieleeni pelkkää pölyä! Siitä lähtien olen tihrustanut FST:tä vasemmalla silmälläni, johon on nyt tullut kaihi. Voisiko toimittaja vaihtaa kanavaa?
Niin, teistä on nyt kuitenkin kirjoitettu tämä elämäkerta: Näppien nuolija – Jari Tali-Ihantalan surkea esitys 1983 – 2053.
Tuo kirja on pelkkää panettelua ja valhetta! En minä ole Jari! Minä olen Ossi Nyström! Minä…
Niin, niin... Suuren yleisön kiinnostus tähän elämäkertaan heräsi Antti Kasvion kirjoitettua teokseen neljäkymmentäkaksisivuisen esipuheen. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Saatana! Sekin minulta vietiin! Vuosikaudet odotin aina flunssaa saapuvaksi. Kun se sitten tuli, valutin nenästäni lakanalle räkää, jolla sitten pikkuhiljaa kirjoitin lakanaan esipuheen tulevaan elämäkertaani, nenänpäällä, kielellä tai leualla, riippuen aina kulloisestakin asennosta. Lopulta sain vuosien työn valmiiksi! Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen, lakanani vaihdettiin! Näin kuinka vanha koppurainen lakana - ja esipuhe sen mukana - kannettiin käytävällä odottelevalle Kasvion Antille! Huusin lattialla, kunnes suuhuni työnnettiin mädäntynyt lohi!
Vai niin. Olisiko teillä vielä jotakin sanottavaa haastattelun lopuksi?
Tule tänne lähemmäksi, minä kuiskaan… No niin, katsos kun täytyy olla varovainen… Öisin hoitajat tulevat piereskelemään naamalleni… Kellarissa pidet…
Näkemiin!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment