Poikanen

Tänään oli se päivä jolloin vaari vei poikasen eläintarhaan. Toki poikasella oli nimikin, mutta vaari kutsui häntä usein leikkisästi vain poikaseksi. Tänään oli myös päivä jolloin tiikeriaitauksen hoitajan inhimillinen virhe aiheutti tarpeetonta pakokauhua eläintarhassa.

Vaari ja poikanen kiertelivät eläintarhassa katsellen mitä kiehtovimpia luontokappaleita. Riikinkukko ihastutti väriloistollaan, norsu taas oli pelottavan suuri. Poikanen oli siinä iässä että hänen mieleensä tulvi jatkuvasti mitä erilaisimpia kysymyksiä. "Vaari, mistä minä oikein olen tullut tänne?" Poikanen kysyi. "No se onkin pitkä ja hurja tarina. Haikarathan yleensä tuovat lapset vanhemmilleen, mutta joskus haikaroillekin sattuu erehdyksiä." Vaari vastasi ja jatkoi: "Sinä olet näet tiikereiden kasvattama. Siitä ei ole kuin pari vuotta kun tutkimusretkeilijä sattumalta löysi sinut tiikerinpesästä kissanpentujen seasta. Haikara olikin vahingossa tuonut tiikeriemolle ihmislapsen!"

"Miten minä sieltä sitten jouduin äidin ja isän luokse?"

"No, tämä tutkimusmatkailija odotti että emotiikeri ja vauvatiikerit nukahtivat ja kävi sitten hiirenhiljaa ja varovaisesti nappaamassa sinut talteen. Sieltä Afrikasta tämä tutkimusmatkailija vei sinut sitten Suomeen ja toi sinun vanhemmillesi. Hän oli näet isäsi vanha tuttu ja tiesi että isäsi ja äitisi olivat jo pitkään odottaneet haikaran tuloa. Eikä ihmekään että he olivat niin pitkään saaneet odottaa, haikarahan oli kuin olikin erehtynyt osoitteesta!"

"Mutta eikö se tiikeriäiti tullut kamalan surulliseksi?" Poikanen kysyi.

"Ei tietenkään, jäihän hänelle vielä tiikerivauvoja. Tiikerivauvojen kuuluu olla tiikereiden kanssa ja ihmisvauvojen ihmisten kanssa, niin se vain on."

Poikanen ei tyytynyt selitykseen, vaan mutisi "Minä olen varma että tiikeriäiti tuli surulliseksi."

Tiikeriaitauksen kohdalla vaari osoitti suurta tiikeriä ja sanoi: "Katsopas! mahtaakohan tuo olla se sinun emotiikerisi tuolla!" Samalla vaari kuuli jonkun kutsuvan häntä. "Reino! Terve mieheen! Ei ollakaan nähty sitten Sirpan kuuskymppisten! Mitä kuuluu? Jahas ja jälkikasvuakin näyttää olevan mukana.." Mies kumartui poikasen tasolle ja puhutteli häntä leikkisästi: "Noh, kukas se sinä olet, mitä?" Poikasen katse oli vangittuna tiikeriaitaukseen, eikä hän reagoinut miehen tuttavuudentekoon mitenkään. "Jahas, taitaa olla hiljaista sorttia tämä poika.. No mitäpäs sinulle Reino nyt kuuluu?" Miehet vaihtoivat tavanomaiset kuulumisensa, lonkkavikaa ja kolesterolia ihmeteltiin, kunnes mies pyysi Reinoa hieman sivummalle. "Tulepas, esittelen sinut uudelle emännälle."

Kun esittelyt ja kohteliaisuudet oli vaihdettu ja hyvästit jätetty, vaari yhtäkkiä havahtui. "Poikanen on kadonnut! Mihin ihmeeseen se on voinut livahtaa.." Samassa hän huomasi eläintarhankävijöiden liikkuvan kovin levottomasti ja aisti ilmapiirissä jotakin pahaenteistä. Syykin selvisi pian. Tiikeriaitauksen ovi oli jäänyt auki, eikä emotiikeriä näkynyt missään. Pakokauhu alkoi levitä eläintarhassa. Pian kuitenkin ihmiset huojentuivat kun he näkivät suuren hahmon ilmestyvän aitauksen varjoksi istutetun tiheän pensaan takaa. Aurinko porotti silmiin, mutta tuon kokoluokan eläimen saattoi silti hyvin erottaa. Ovi lyötiin kiireesti säppiin. Sitten aurinko meni pilveen ja ihmiset saattoivat nähdä kuinka emotiikeri kantoi karannutta poikasta hampaillaan niskasta roikottaen takaisin pesään.